Maailmancup Cartagenassa

Anonyymi

Joukkuevoimistelun maailmancup avataan tänä viikonloppuna Cartagenassa Espanjassa. Lauantain alkukilpailussa Turun Pyrkivän Sanix oli suomalaisjoukkueista vahvin ja lähtee sunnuntain finaaliin kolmannelta sijalta. Vantaan Voimistelijoiden Team Vantaa esiintyy myös finaalissa, kun taas Pakilan Voimistelijoiden Gloria karsiutui finaalista maarajoituksen vuoksi.

- Tämä on uuden kauden ensimmäinen kisa ja kaikki joukkueet ovat mukana uusilla ohjelmilla. Se näkyi. Jokaisella joukkueella oli jotain pientä parannettavaa, kertoi päävalmentaja Veera Kainulainen kisapaikalta.

- Sanix teki olosuhteisiin nähden todella hyvän suorituksen. He ovat fyysisesti selvästi kovempia kuin viime kaudella. Joitakin joukkueiden yhdistymisiä on tapahtunut nyt uudelle kaudelle ja ne näyttäisi onnistuneen, hän jatkoi.

- Team Vantaan ohjelmassa oli pientä epävarmuutta ja kaksi isoa virhettä, joista väheni pisteitä. Glorialla oli myös yksi tasapainovirhe ja ohjelma ei vielä ollut aivan siisti, Kainulainen summasi.

Joukkuevoimistelun vahvoista maista Bulgaria ei ole mukana kilpailussa. Samoin Suomen viime vuosien menestynein joukkue Olarin Voimistelijoiden OVO Team ei ole vielä tässä maailmancupin avauksessa mukana, ei myöskään saman seuran OVO Akatemia.

Normaaliin tapaan kahdeksan joukkuetta pääsi mukaan finaaleihin siten, että vain kaksi joukkuetta maata kohden sallitaan. Finaalit kilpaillaan sunnuntaina aamupäivällä.

Tulokset alkukilpailu:

1. Madonna, RUS 18.633
2. Expressia, RUS 17.633
3. Sanix, FIN 17.567
4. Roxett, RUS 17.067
4. Nebesa, RUS 17.067
4. Janika Sunshine, EST 17.067
7. Team Vantaa, FIN 15.933
8. Gloria, FIN 15.433
9. Alcon cusi, ESP 15.167
10. Ritmica Cartagena, ESP 15.067
11. Alcor avangard, UKR 14.867
12. Altozano, ESP 14.7
13. INEF Barcelona, ESP 14.6

10 kommenttia:
Käyttäjän Anonymous kuva
Anonymous

Hyvä Sanix!

Käyttäjän Anonymous kuva
Anonymous

Sanix voittanut isoja nimiä kuten janika sunshine ja nebesa, missä kunnossa heidän ohjelmansa olivat? Hyvä sanix!

Käyttäjän Anonymous kuva
Anonymous

Tuleehan tänään finaali? moneltako?

Käyttäjän Anonymous kuva
Anonymous

jo alkoivat

Käyttäjän Anonymous kuva
Anonymous
Käyttäjän Anonymous kuva
Anonymous

Mulla ei toimi:( missä näkyy suokkajärkkä? onko suomalaiset jo menneet

Käyttäjän Anonymous kuva
Anonymous

ei toimi :(

Käyttäjän Anonymous kuva
Anonymous

Niinpä - Live näyttää toimivan miten sattuu(: Vaikka paikalla vain satakunta katsojaa, niin pätkii koko ajan, etenkin silloin, kun tulisi jotain mielenkiintoista..

Käyttäjän Anonymous kuva
Anonymous

Tietääkö kukaan sunnuntain tuloksia?

Käyttäjän Anonymous kuva
Anonymous

Sanix pronssia!

Lisää Kommentti